Impacilla caprisung

toukokuu 16, 2008

Iloinen musiikkilöytö! The Ting Tings ei erotu joukosta juurikaan, mutta pirteä, naisvokalistin vetämä pimputtelu käy hyvin kevään taustamusiikiksi. Levykauppa X:n mukaan kaksikon uusin albumin on saatavilla piakkoin - no jaa. Kuuntelen tämän nyt useampaan otteeseen läpi, jos en sittenkään kyllästy lienee parasta sijoittaa roposensa vinyyliversioon joutui sen sitten tilaamaan vaikka rapakon takaa.

Tänään olen onnistunut hävittämään jo osan palkastani. Ensinnäkin täytyisi maksaa muutama Huuto.netin kautta hankkimani CD-sinkku, Bookplussista tilasin Marya Hornbacherilta pari teosta ja sitten täytyi kiusata jo aiemmin mainittua Levykauppaa. Santogoldin Creator 12″ ja Goldfrappin uusin pläjäys tuplavinyylinä, kyllä kiitos! Ei harmita edes se, että tuo Seventh Tree on jäänyt äärimmäisen etäiseksi. Omalta kopioltaanhan sen sitten ehtii kuunnella ihan ajan kanssa.

Musiikkisuhteeni on muutenkin muuttunut viime aikoina. Positiivisempaan suuntaan. Olen kerännyt alleni jo sen verran vakaan alustan, että pystyn keskittymään välillä uudempiinkin artisteihin eikä tarvitse pelätä kadottavansa kosketusta vaikkapa CMX:n ja Manic Street Preachersien kaltaisiin ikisuosikkeihin. Placebon koko tuotantokin on hyllyssä, ei se sieltä mihinkään karkaa vaikka riskisijoittaisinkin esimerkiksi Goldfrappiin. Portisheadin Third oli sekin täysin ennakkokuuntelematon ostos. Joka kannatti. Suosikin virkaa pitää edelleen Machine Gun (videon voi toki vilkaista vaikkas Youtubesta), josta nyt on painettu vinyylisinkkukin. Melkein tilasin, päätin kuitenkin järkevöityä. Mitä muka teen kiekolla, jossa ei ole B-puoltakaan.

Äh.

Todellisen maailman asioita:
1) Sain ensimmäisten ylioppilaskirjoitusteni tulokset, maantiedosta erittäin äärimmäisen loistavan tyydyttävä eximia cum laude approbatur. Syksyllä koitos jatkuu.
2) Huomenna yritän raahautua toimistolle ilmoittaakseni, etten enää pysty.

Kommentoi