Hukkaantunut ja ajoittain pakkomielteinen, alaikäinen ja teini-ikäisen tavoin ailahteleva. Talvella asun kellarissa ja kesällä ullakolla, koskaan ei voi olla liikaa materiaa paitsi silloin kun tunnen koko maailman valtaisana vastuuna harteillani, koskaan ei ole liikaa tyhjää aikaa eikä koskaan voi juoda liikaa kahvia.

Onneksi Google tietää kaiken paremmin.

Maija on ihan tyhmä.
Maija on kyllä aivan loistava livenä!
Maija on kevyempi kuin aikaisemmmin, mutta perkeles kun oli kireä.
Maija on kriittinen mehiläinen.
Maija on osoittanut olevansa varsinainen vesipeto ja rohkea pikkutyttö.
Maija on ansainnut punaviinilasin pitkän päivän päätteeksi.
Maija on täysin maastovarma, eikä säiky pienintä ääntä.
Maija on kuollut veden puutteessa.
Maija on perusluonteeltaan yksinkertainen peli, joka ei vaadi edes kovin paljon taktikointikykyä.

Löydyn vaikka mistä.
Last.fm, Livejournal, Levylista.

Jätä kommentti